Hälyttävän suuri määrä ihmisitä on epävarmoja kehostaan.

Pitävät itseään liian rumina, liian lihavina, liian laihoina, liian sitä tai tätä. Sen lisäksi, että mieliala menee tällaisesta sisäisestä (tai uloskin päästetystä) puheesta maihin, vaikuttaa se suoraan myös kehon kokemukseen ja sitä kautta esimerkiksi kipujen kokemukseen ja joidenkin tutkimusten mukaan jopa niiden syntymiseen.

Eikä tämä sisäinen tai ulkoinen puhe ole ollenkaan ajattelijan itsensä vika.

Yhteiskuntamme puskee meitä tyytymättömyyteen. Siihen, että aina pitäisi olla jotain enemmän. Aina pitäisi pystyä vähän parempaan. Kasvatuksemme ohjaa meitä usein samaan suuntaan, eikä lapsi tai nuori ehkä uskallakaan olla iloinen yksilöllisyydestään tai nauttia kehostaan sellaisella hyväksyvyydellä, jolla nautimme siitä lapsena ennen monimutkaisten ajatusmallien kehitystä. Hyvä uutinen on, että voit itse ottaa vastuun ajattelustasi ja vielä jonakin päivänä (ehkä hyvinkin pian), näet itsessäsi uskomattoman kauniin ja tyytyväisen ihmisen.

Kun ihminen kokee olevansa liian sitä tai tätä, jää huomaamatta helposti se kaikki kauneus, joka meissä on. Fokus on huonoissa puolissa, jolloin näet jatkossakin näitä huonoja puolia, mielesi itse asiassa etsimällä etsii niitä. Etsiessään huonoja puolia, se blokkaa mahdollisuuksiasi nähdä kaikkea hyvää. Tätä fokusta voi muuttaa tietoisesti harjoittelemalla. Kun fokus on käännetty, mielesi tottelee käskyäsi ja alkaa etsiä entistä enemmän kauniita asioita itsessäsi ja myös ympäröivässä maailmassasi.

Oletko valmis näkemään itsessäsi enemmän hyvää ja kaunista?

Kokeillaan.

Voit ohjeistuksen lukemisen jälkeen sulkea silmäsi ja käydä harjoituksen läpi.

Hengitä ensin muutama kerta normaalia syvempään ja rentoudu. Tarkista, että saat olla rauhassa, eikä Sinulla ole kiire mihinkään. Kuvittele itsesi eteesi. Katso itseäsi. Aloita päälaelta. Anna katseesi vaeltaa aivan hitaasti alaspäin. Nimeä kehosi osia; hiukset, otsa, otsarypyt, kulmakarvat, korvat, poskipäät… Katso tarkkaan. Kun nimeät kehosi osia, huomaa, jos jokin niistä on erityisen kaunis. Tai edes vähän kaunis. Hymyile näiden kehonosien kohdalla. Käy näin koko keho läpi, ihan varpaankynsiin asti. Lopuksi voit käydä mielessäsi läpi kolme kauneinta kohtaa kehossasi, paina ne mieleesi. Kiitä itseäsi harjoituksen tekemisestä.

Nyt voit sulkea silmäsi ja tehdä harjoituksen.

Miltä tuntui? Jätä kommenttisi alle niin halutessasi! 🙂

Jos kaipaat ohjausta kehosi tai mielesi kanssa, ota yhteyttä esimerkiksi täällä.

Toinen teksti, yksi näkökulma kehoon, täällä!